...mutta kun mä astun ulos, alkaa sataa. Juuh, eli tämä päivä ei mennyt ihan kohdalleen.

Aamusta kaikki alkaa. Mulla on kouluun matkaa 3,5 km, ja mun pitää herätä kello 7 että ehdin pukee, syödä ja pöräillä kouluun. Tännä kuitenkin heräsin vartin yli. Tuli siis hiukka kiire, kun piti laittaa hiukset ja meikkiä (en käytä paljoa, enkä eläimillä testattuja), pukea, syödä ja häippästä. Melkein nukahdin istualteen. Lukkarini:

Joka aamu kasiin (kamalla, eikö??)maanantaina ja tiistaina pääsen kolmelta, keskiviikkona ja torstaina yheltä (helpottaa jo hieman muuten raskasta viikkoa...), ja perjantaina kaheltatoista! Se on huippua, etenkin kun pojat jää liikkatunnille.

Niin... takaisin aiheeseen. Siis aamulla oli heti äikän luetunymmärtäminen. Kiva kiva. Siinä oli semmonen tarina jota ei ymmärrä Erkki Penakaan.

Tokalla tunnilla matikkaa. No se oli aika siedettävää, etenkin kun sijainen anto luvan tehdä läksytehtävät jos ehti. Osasin melkein kaiken, ne oli kylläkin vaan kertaustehtäviä.

Sitten enkkua. No, olen kympin oppilas joten mitä sitä tehtäviä vaikeaksi sanomaan... Mutta tällä kertaa piti kirjoittaa tarinaa! Harjoittelua onneksi vasta, mutta meille tulee ens keskiviikkona tarinankirjotustehtävä. ENKUKS. Mulla asuu sukua Englannissa, mutta tää nyt on jotenkin... paranormaalia (kirjotinko sen oikein??)

Sitten bilsaa. Tai oikeastaan maantietoa. Tunnin alussa käytiin läpi luokkasormustilaukset. Me otetaan semmonen Ruutulippu, ja mä halusin sen peukkuun. Jee, luokkasormukset on kivoi. Sovittiin päivämääräks 15.7.2015. Kyllä sekin joskus tulee... luulisin. Käsiteltiin valaita. Tehtiin muistiinpanoja, ja sillä lailla.

No, koulun jälkeen eräs nimeltämainitsematon rupesi tivaamaan soittoani. Hän katsoi käytävältä ja anoi jotain "V***u taas se soittaa tota!". Ja samainen henkilö lähti bestarini kanssa samaa matkaa kotiin. Olisin voinut mennä bestarini kanssa kaksinkin, mutta hän ottaa nimeltämainitsemattoman koitan hoitoon viikonlopuksi. Siispä menin yksin. Ei se tarkoittanut, että bestarini olisi pettänyt minut, vaan että nimeltämainitsematon oli kuvottavan törkeä.

Kotiin  tultuani kaikki kuitenkin meni ihan hyvin. Kaappasin käteeni Fushigi Yuugi 2-kirjan ja luin sen läpi kertaalleen. Manga parantaa haavat, ainakin henkiset.

Jotenkin tuntuu että kaikki on mulle nykyään törkeitä. Sen siitä saa kun varttuu peräkylässä. Vai johtuukohan se musamautani/pukeutumistyylistän? No, en tiedä. Mutta yks asia ainakin on varmaa: kirjoitin pienimuotoisen novellin. No, toivottavasti ette hirtä mua siitä. Tuskin ketään edes kiinnostaa teinin löpinät ;D

Reika-chan <3

Ps. Rakastan An Caféa.